Herkästi haavoittuva sisämeri

Itämeren vesi on pysyvästi kerrostunut suolapitoisuuden mukaan. Pohjanmereltä virtaava suolainen merivesi painuu raskaampana Itämeren altaan pohjalle ja syvänteisiin. Veden pintakerros on lukuisten Itämereen laskevien jokien ja sateen laimentamaa vähäsuolaista vettä. Kerrostuneisuus vaikeuttaa veden vaihtuvuutta pohjan ja pintakerroksen välillä. Hapekas pintavesi ei pääse sekoittumaan syvempiin vesikerroksiin, ja Itämeren syvänteissä esiintyykin toistuvasti hapettomia kausia. Happitilanne paranee ajoittain, epäsäännöllisesti noin kerran vuosikymmenessä toistuvien suolaisen veden virtausten, suolapulssien, myötä, jolloin suolaista ja hapekasta vettä virtaa Pohjanmereltä Itämeren syvänteisiin sekoittuen Itämeren pohjanläheiseen vesikerrokseen.
 

Itämeren eliöstö on erikoinen sekoitus valtamerten ja makeiden vesien eläin- ja kasvilajeja. Murtovesielämään sopeutuneiden kasvi- ja eläinlajien määrä on pieni, mutta yksittäisiä lajeja saattaa esiintyä runsaita määriä. Itämeren ravintoketjut ovat valtameriin verrattuna yksinkertaisia. Lajimäärä pienenee siirryttäessä eteläiseltä Itämereltä kohti pohjoista. Pohjoisen Itämeren vähäsuolaisuus, kylmät talvet ja meren jäätyminen asettavat haastavat puitteet eliöiden sopeutumiselle. Moni laji elää Itämeressä sopeutumiskykynsä äärirajoilla. Itämeren eläin- ja kasvikunta on hyvin herkkä ympäristön muutoksille.